Katsellessamme mennyttä vuotta - kaikkea sitä mitä saimme kuulla ja nähdä uutistoimistojen välittämien lähetysten kautta - voimme vain todeta, että niin monta perin ikävää, järkyttävää tapahtumaa mahtuu noiden 12 kuukauden ajanjaksoon.
Kun kaikkea tällaista tapahtuu, niin ihmiset ovat peloissaan, hämmennyksissä ja järkyttyneitä.
Niin kuin kaikista muistakin vuosien aikana tapahtuneista katastrofeista ja onnettomuuksista, Jumala saa näistäkin syyn päällensä. Katkeruus ja vihamielisyys Jumalaa kohtaan lisääntyvät. Ja syy on selvä: ei tunneta Häntä!
Raamattu puhuu näistä ajoista ja asioista, jotka tapahtuvat tänä päivänä. Jeesus puhui niistä viimeisinä toimintansa päivinä maan päällä. Mutta ovatko nämä kaaokset, sodat, terrorismi, luonnonkatastrofit, onnettomuudet sitten Jumalasta, koska Raamattu niistä kertoo? Ovatko ne hänen aiheuttamiaan tai sallimiaan? Mistä ne ovat peräisin? Kuka ne aiheuttaa ja mistä ne saavat alkunsa tai ovat saaneet alkunsa?
Ihmiskunnan historiassa on ollut monta aikakautta ja tulee vielä olemaan, ennen kuin tulee loppu. Ennen syntiinlankeemusta Eedenissä ihminen eli viattomuuden aikakautta (1 Moos 1:26-3:6). Syntiinlankeemuksen jälkeen ihminen eli omantunnon aikakautta (1 Moos 3:7-10:32). Senjälkeen oli inhimillisen hallinnon aikakausi (1 Moos 11:1-32) ja sitten lupauksen aikakausi (1 Moos 12:1 - 2 Moos 19:25) ja lain aikakausi (2 Moos 20:1 - Joh 19:30). Jeesuksen toiminnan, sovitus- ja lunastustyön kautta alkoi uusi aikakausi, jota kutsumme armotalouden-Pyhän Hengen-seurakunnan-uuden liiton aikakaudeksi (Matt 28:18 - Ilm 4:1).
Maaplaneetalla on vielä edessään aikakausi, joka alkaa siitä, että Antikristus alkaa hallita (Ilm 6:1-20:3, Room 1:18). Hänen hallituskautensa puolesta välistä alkaa vihan ja suuren ahdistuksen eli tuomion aikakausi, joka huipentuu siihen, että Antikristus ja hänen profeettansa ja seuraajansa tuomitaan. Sitten alkaa mahtava aikakausi, Kristuksen tuhatvuotinen valtakunta (Ilm 20:4-15). Tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen on vielä viimeinen tuomio, jonka jälkeen vanhat taivaat ja maa katoavat ja luodaan uudet taivaat ja maa, jossa vanhurskaus asuu - alkaa Iankaikkisuus (2 Piet 3:10-15, Ilm 21 ja 22).
Elämme nyt armon aikakautta, jolloin Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille! Tämä on aikakausi, jolloin Jumala ei lue maailmalle syyksi heidän rikkomuksiaan! Tämä aikakausi alkoi, kun Jeesus sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni" (Matt 28:18-20). Armotalouden aikakausi päättyy Kristuksen toisen tulemuksen ensimmäiseen vaiheeseen, eli siihen kun Hän noutaa omansa kirkkauteen (1 Tess 4:16-18, 1 Kor 15:50-58).
Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi (1 Moos 1:26-28). Jumala loi tämän maaplaneetan ihmiselle kodiksi! "Taivas on Herran taivas, mutta maan hän on antanut ihmisten lapsille." (Ps 115:16) Ihminen luotiin hallitsemaan. Ihminen luotiin Jumalan yhteyteen. Ihminen lankesi syntiin ja menetti alkuperäisen asemansa ja tarkoituksensa Jumalan edessä ja yhteydessä. Hän on luonnoltaan syntinen ja sen tähden kirouksen alla ja niin myös koko luomakunta. Syntiinlankeemus sai aikaan todellisen luonnonkatastrofin (1 Moos 3:6-19, Room 8:18-22)!
Jeesuksen ollessa kiusauksessa erämaassa, saatana sanoi Hänelle: "Sinulle minä annan kaiken tämän valtapiirin ja sen loiston, sillä minun haltuuni se on annettu... Jos sinä siis kumarrut minun eteeni, niin tämä kaikki on oleva sinun." (Luuk 4:6-7) Saatana sai maailman haltuunsa ihmisen syntiinlankeemuksen kautta! Saatanasta tuli tämän maailman jumala ja ruhtinas:
Saatanan nimet Raamatussa paljastavat, mitä hän on ja mitä hän tekee:
Jumala on hyvä Jumala, joka tahtoo hyvää, tekee hyvää ja antaa hyvää!
Jeesus osoitti minkä kaltainen Jumala on. Jeesus ilmaisi toimintansa kautta minkä kaltainen Isä on.
Jeesus osoitti myös minkä kaltainen perkele on ja minkä kaltaiset hänen tekonsa ovat.
Siunausta Sinulle - jo alkaneelle vuodelle 2005, hyvän ja armahtavaisen Jumalasi yhteydessä!
Veljesi
Pertti Mäkelä