"Sillä missä kiivaus ja riitaisuus ovat, siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno." (Jaakob 3:16)
Oletko koskaan huomannut, että paikka jossa on helpointa elää itsekästä elämää, on sinun kotisi? Olemalla rakastava toisia kohtaan kannustaa ja palkitsee, mutta oman perheen keskuudessa tulee kiusaus antaa itselle lupa olla itsekäs. Sitä pitää ikään kuin etuoikeutena, koska se tapahtuu kotona.
Ennen uskoon tuloani olin kohteliaampi ja mukavampi vieraille kuin omalle perheelleni. Olin vaativampi, anteeksiantamattomampi ja vihaisempi niille, jotka olivat minulle rakkaimpia. Mutta kun otin vastaan Jeesuksen elämääni Pelastajakseni ja Herrakseni, käsitin, että se oli väärin ja että minun täytyi muuttua.
Luin psalmeista "Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua." (Ps 50:15)
Tein niin kuin Jumala Sanansa kautta sanoi, ja Hän auttoi minua. Erään kerran vain huomasin, etten enää suuttunut enkä ollut vihainen. Kiitos siitä Jumalalle, koska itse en olisi pystynyt itseäni muuttamaan!
Näin on ollut monien muidenkin asioiden kanssa. Vieläkin huomatessani tekeväni väärin pyydän apua Jumalalta. Hän on aina auttanut ja auttaa edelleenkin, koska Hän rakastaa minua. Hän rakastaa myös sinua! Kun kokosydämisesti pyydät Häntä auttamaan sinua, niin Hän auttaa. Jumalan Sanan kautta olen oppinut, kuinka tärkeää on, että meillä on harmonia ja rauha kodissamme.
Katso Matt 18:19 "Vielä minä sanon teille: jos kaksi teistä maan päällä keskenään sopii mistä asiasta tahansa, että he sitä anovat, niin he saavat sen minun Isältäni, joka on taivaissa."
Olemme mieheni kanssa oppineet, että jos tahdomme nähdä sopimuksen (sovun, yksimielisyyden, yhteisymmärryksen, sovinnon) voiman vaikuttavan elämässämme, esimerkiksi rukouksissamme, niin silloin emme voi sallia riitoja kodissamme.
Riidat pudottavat uskon kilven, joka on suojanamme vihollisen palavia nuolia vastaan. Ne estävät saamasta rukousvastauksia ja avaavat paholaiselle ja sen joukoille ovet elämääsi. Epäsopu, riita ja eripura ovat kuolettavia. Ne halvaannuttavat Jumalan voiman elämässäsi.
Älä anna vihollisen tulla sisään kotiovestasi sallimalla riitoja kodissasi. Silloin hänestä ei ole sinulle uhkaa missään muuallakaan. Anna sovinnon ja rakkauden voiman vaikuttaa itsessäsi ja perheessäsi.
"Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä." (1 Joh 1:9)
Jumalan Sana ilmoittaa meille, että jos epäonnistumme mutta tunnustamme sen ja pyydämme anteeksi (myös ihmisiltä), on Jumala uskollinen ja vanhurskas. Hän on oikeamielinen sitä kohtaan, mitä on sanonut, ja antaa meille anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Niin voimme taas jatkaa iloiten elämäämme onnellisina ja harmonisina!
Rakkaudella
Anja Mäkelä